Teekkarista lääkäriksi

Mun matka lääkikseen on ollut aika pitkä ja vaiheikas. Koulunkäynti on ollut mulle koko elämäni ajan todella helppoa ja pärjäsinkin hyvin vähäisellä opiskelulla aina lukiosta valmistumiseen saakka. Mulla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten oikeasti opiskellaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Ylppäreistä mä luin bilsaan, psykologiaan ja kemiaan kirjat kerran läpi, fysiikasta suurimman osan kirjoista kerran ja loppuihin en edes avannut kirjoja kertaakaan lukuloman aikana. Siitä huolimatta mä kirjoitin hyvät arvosanat: äidinkieli L, englanti L, biologia E, psykologia E, ruotsi E, fysiikka E, kemia E ja matikka M. En tosin suosittele samaa taktiikkaa kenellekään, sillä kunnon opiskelu lyhentää lääkishakumatkaa huomattavasti, sillä pääsykokeista ei pääse kovin moni läpi kävelemällä sinne takki auki. Koska mä sain ylppäreistä hyvät arvosanat lähes olemattomalla vaivalla, mä kuvittelin että mulla on todella mahdollisuuksia päästä lääkikseen ekalla hakukerralla. Voi p

Jo neljännen kerran mä sain käsiini tarkastetun pääsykoepaperin. Kolmella aiemmalla kerralla olen itkenyt ja miettinyt, mikä meni pieleen. Käynyt paperin tarkasti läpi, oppinut virheistäni ja noussut ylös sieltä surun ja häpeän kuopasta, johon epäonnistuminen mut kerta toisensa jälkeen suisti. Nyt mua hymyilyttää ja jännittää. Mun on vieläkin vaikea uskoa, että mä pääsin sisään ja että muutaman viikon päästä mä kävelen lääkiksen ovista sisään. Välillä on pakko kaivaa yliopistolta saatu opiskelijatodistus esiin ja katsoa, että siinä oikeasti lukee mun nimi, uusi opiskelijanumero ja lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma. Ennen koulun alkua mä haluan kuitenkin jakaa teille sen, miten mun pääsykoetehtävät meni ja mitä mä oikeasti tein tän vuoden aikana, jona pääsin viimeinkin sisään. Tämä postaus kertoo kokeesta, myöhemmin kirjoitan mun elämän tärkeimmästä vuodesta. Tänä vuonna mä sain pääsykokeesta 158,5 pistettä. Tuntuu hyvältä, että viimeinkin kaikki työ on tuottanut tulosta