Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Miksi valita Tampereen lääkis?

Terkkuja kaikille koronakotoilun keskeltä! Kaikesta huolimatta koko maailma ei ole pysähtynyt ja odotettu yhteishaku alkaa jo ensi viikolla. Mun koulutyöskentely sai aika kovan kolauksen tästä pakkolomasta kun kaikki luennot ja koko vuoden kohokohta eli dissektiot on peruttu. Kuulin kuitenkin huhua että suturointiharkka eli tikkien ompelun opetus järjestetään, joten ainakin jotain motivoivaa ja odottamisen arvoista on vielä tulossa tässä jaksossa. Sitä odotellessa ajattelin kertoa teille, miksi mä valitsin alunperin Tampereen lääkiksen ja mikä on tässä lääkiksessä parasta nyt kun olen viettänyt jo lähes lukuvuoden täällä opiskellen. Silloin kun mä olin lukiossa mä mietin pääni puhki että mihin hakisin. Mun lukiossa oli onneksi mahdollista käydä tutustumassa monessa paikkaa ja nimenomaan lääkiksistä pääsinkin tutustumaan Oulun ja Tampereen lääkiksiin sekä Helsingin eläinlääkikseen. Oulun lääkis ei tuntunut mulle kotoisalta kuten ei myöskään Viikin lasipalatsimainen kampus jossa eläinl

Anatomiaa ja aineenvaihduntaa

Hitsi miten nopeeta aika meneekään taas. Mulla oli suunnitelmissa kirjoittaa aineenvaihdunnasta vähän juttua mutta niin siinä vain kävi että nyt liikkumisjaksoa on kulunut jo kolme viikkoa. Opiskelu on aika tiivistahtista mutta sitäkin hauskempaa vaikka muistettavaa on todella paljon ja aikaa on todella vähän. Aineenvaihdunta oli myös aika tiivis päkki, jossa käytiin ihmiskehon eri metaboliareitit läpi aina soluhengityksestä aminohapposynteesiin ja glykogenolyysiin. Entisenä kemianopiskelijana jakso oli aikaa kuivaa kamaa sillä just sen kaltaisia asioita mä lähdin kemialta pakoon. Taustasta oli kuitenkin hyötyä reaktioiden ymmärtämisessä ja asioiden muistamisessa. Lopulta kun eri reaktioketjuja oli tankattu neljä viikkoa, koitti tentti joka olikin odotettua helpompi. Huolimatta siitä, että luin yhden neljästä tenttikysymyksestä väärin sain ihan huikean hyvät pisteet ja hyväksytyn suorituksen. Sain siis hyvillä mielin lähteä kohti anatomian opiskelua! Tällä hetkellä käynnissä olevan