Miten pääsin lääkikseen?
Mun matka lääkikseen on ollut aika pitkä ja vaiheikas. Koulunkäynti on ollut mulle koko elämäni ajan todella helppoa ja pärjäsinkin hyvin vähäisellä opiskelulla aina lukiosta valmistumiseen saakka. Mulla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten oikeasti opiskellaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Ylppäreistä mä luin bilsaan, psykologiaan ja kemiaan kirjat kerran läpi, fysiikasta suurimman osan kirjoista kerran ja loppuihin en edes avannut kirjoja kertaakaan lukuloman aikana. Siitä huolimatta mä kirjoitin hyvät arvosanat: äidinkieli L, englanti L, biologia E, psykologia E, ruotsi E, fysiikka E, kemia E ja matikka M. En tosin suosittele samaa taktiikkaa kenellekään, sillä kunnon opiskelu lyhentää lääkishakumatkaa huomattavasti, sillä pääsykokeista ei pääse kovin moni läpi kävelemällä sinne takki auki.
Koska mä sain ylppäreistä hyvät arvosanat lähes olemattomalla vaivalla, mä kuvittelin että mulla on todella mahdollisuuksia päästä lääkikseen ekalla hakukerralla. Voi pojat miten väärässä olinkaan.
Ylimielisyys ja huonot opiskelutaidot johtivat mut ensimmäiseen kovaan pudotukseen takaisin maanpinnalle. En päässyt lääkikseen, joten aloitin varavaihtoehdossani. Pari vuotta meni siivillä erilaisten ongelmien ja opintojen kanssa painiessa. Kolmannen hylsyn jälkeen mä päätin, että nyt tää saa riittää. Mä päätin, että en jäisi rannalle enää kertaakaan, vaan ottaisin pääsykoeluvut tosissani ja panostaisin yhden kokonaisen vuoden saavuttaakseni sen, mitä mä halusin kaikista eniten tässä maailmassa saavuttaa. Mitä mä siis oikeasti tein tänä vuonna päästäkseni lääkikseen?
Aluksi mä sisäistin, mitä lääkikseen pääsy vaatii. Kuulostaa ehkä itsestäänselvältä, mutta 2018 kesänä mä tein paljon itsetutkiskelua ja mietin, mitä mä oikeasti haluan tältä elämältä ja miten mä saavutan sen. Paluu dippainssin opintojen pariin aiheutti pelkkää ahdistusta. Mä en keksinyt kovinkaan montaa asiaa, joita mä haluaisin sillä tutkinnolla tehdä työelämässä. Mä pohdin myös, mitä tapahtuisi jos laittaisin yhteishakuun myös sairaanhoitajan, ensihoitajan, biotekniikan tai ties minkä alan lääkisten lisäksi. Mikään näistä ajatuksista ei tuntunut hyvältä, joten mä siirryin pohtimaan sitä, mitä lääkikseen pääsy multa vaatisi konkreettisesti. Mä tiesin, että mun laskurutiini ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla ja biologiaa olin opiskellut kokonaisvaltaisesti viimeksi lukiossa. Mä tiesin, että lukiokirjat ja mun aiemmat materiaalit loppuisivat kesken jos mä ryhtyisin käymään niitä läpi, puhumattakaan siitä, että ne kaikki olivat vanhan opetussuunnitelman ajalta. Mä ostin mafyn itseopiskelumateriaalit ja päätin panostaa täysillä niihin.
Seuraavaks mä päätin keskittyä ainoastaan lääkishakuun. Syksyllä mä en aloittanutkaan uutta vuotta yliopistolla, vaan jatkoin kesätyöpaikassani työntekoa aina helmikuuhun asti. Mun opinnot alkoivat olla jo niin korkeatasoisia, että niistä ei ollut enää mitään hyötyä lääkishaun kannalta. Töiden ohessa mä kävin läpi kaikki perusasiat bilsasta, fysiikasta ja kemiasta, joten lukuloman alkaessa mä pystyin aloittamaan suoraan monimutkaisemmista tehtävistä. Työssäkäynti ja opiskelu oli mun mielestä aika rankkaa, joten lukuloman alkaessa mä olin superonnellinen ja ajoittain ahdistunut, kun työpaikalta yritettiin vielä saada mua jos jonkinlaiseen vuoroon. Mä kuitenkin kieltäydyin vaikka oonkin usein ollut vähän liian kiltti ja myöntynyt kaikkeen tietäen, että en sitten jaksaisi tehdä kaikkea. Mun mielestä onkin äärimmäisen tärkeää opetella sanomaan ei eikä suostua mihinkään muiden syyllistämiseen, oli kyse sitten töistä, perheestä tai kavereista.
Tärkeää on myös erottaa turha tieto olennaisesta. Mä alunperin ajattelin lukea parit perusteokset pääsykoeaineista mafyn ohella, mutta loppujen lopuksi mulla ei todellakaan ollut edes aikaa siihen, sillä mafyssa on ihan tolkuttomasti tehtäviä. Hyvällä omallatunnolla mä siis skippasin ekstratietoa ja keskityin olennaiseen. Tämä tarkoitti myös paljon googlaamista ja tiedon etsimistä monista lähteistä. Esimerkiksi epigenetiikan ja CRISPR-CASin opettelin niin mafyn kuin internetin avulla, ja ilman sitä osaamista en olisi päässyt Tampereen lääkikseen.
Ehkä kaikista tärkeintä oli opetella opiskelemaan omalla tyylillä. Mä aloitin syksyllä hitaasti, lukien 0-15 tuntia viikossa mafyn laskurin mukaan. Opettelin pikkuhiljaa istumaan paikallaan pidempiä aikoja. Tähän mä käytin apuna pomodoroa: opiskelin 30 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen 5 minuutin tauko. Aiempina kertoina mulle suuri ongelma olikin ollut taukojen venähtäminen, sillä "eihän se yksi jakso mitään haittaa, olen ansainnut sen". Ei ehkä haittaa, jos on opiskellut jo kolme tuntia, mutta puolen tunnin jälkeen ei ole vielä ansainnut netflixtaukoa.
Monet tykkää myös käyttää tuntikaupalla aikaa muistiinpanojen tekemiseen ja oppivatkin sillä keinolla hyvin. Mä huomasin että mun ei kannata tehdä muistiinpanoja läheskään kaikista asioista ja yleensä pelkkä pieni ajatuskartta riittikin ihan hyvin. Mä myös skippasin käytännössä kaikki mafyn perustehtävät, sillä pystyin laskemaan ne pelkällä laskimella ilman että kirjoitin edes mitään ylös. Sen sijaan luin kaikki tehtävänannot läpi ja mietin, miten tehtävä ratkaistaisiin. Näin mä sain töiden ohessa kerrattua aika äkkiä kaikki teoriat fysiikasta ja kemiasta ja laskettua jokaisen osion tavoitetehtävät. Biologiassa mä sain myös perusasiat käytyä läpi lukulomaan mennessä. Siitä teinkin jokaikisen tehtävän joka vastaan tuli, kunnes varmasti osasin kaiken. Ylös en kuitenkaan kirjoittanut kuin yhden A4 kokoisen paperillisen bilsantehtäviä koko vuoden aikana, sillä mun mielestä kirjoittaminen vei liikaa aikaa työmäärään nähden.
Mun mielestä yksi avainasioista lääkikseen pääsyssä on ymmärtää asiat. Pääsykokeissa ei auta, jos osaa ulkoa vastaukset tuhanteen tehtävään, mutta ei osaa soveltaa tietoa uusiin tehtäviin. Jos tehtävä siis menee väärin ja luet oikeaa vastausta, yritä ymmärtää miksi tehtävä lasketaan juuri sillä tavalla. Tämän vuoden pääsykokeessa esimerkiksi monet laskivat jousitehtävän väärin laittamalla heti tehtävän alkuun jousivoiman mukaan. Tehtävässä piti kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on tasapainotilanne, eikä jousivoimaa siis ole vielä olemassa. Jousivoimahan syntyy pyrkimyksestä takaisin tasapainoasemaan ja katoaa, kun tasapaino saavutetaan: siitä kaavan F=-kx miinusmerkki tulee. Myös tehtävänanto pitää lukea huolella: glukoositehtävässä monet yrittivät vähentää molekyyleistä veden moolimassaa, vaikka jo tehtävänannossa puhuttiin toistuvasta glukoosiyksiköstä kuvalla höystettynä.
Viimeinen silaus lääkikseen pääsyssä on itsekuri. Kenelläkään ei ole 24/7 motivaatiota opiskella ja sitä on turha odotella joutilaana palaavaksi. Kun motivaatiota ei ole, pistetään pomodoro pyörimään ja perslihakset laulamaan. Motivaation puute on kuitenkin äärimmäisen tärkeää erottaa jaksamisen loppumisesta tai burn outista. Liika itsensä piiskaaminen ei johda mihinkään, vaan pitää olla myös realistinen ja kannustava itseään kohtaan. Joku päivä lukemisesta ei vain tule mitään ja silloin on ihan ok pitää vapaapäivä ja ladata akkuja. Mä tunnustan, että tänä keväänä kahteen viimeiseen viikkoon ennen pääsykoetta en tehnyt miltei mitään. Yksinkertaisesti alkoi olla kaikki voimat ja kiinnostus loppu kaikkea laskemista ja pänttäämistä kohtaan. Siispä mä annoin itselleni luvan levähtää ja välillä kertailin vain flash cardeja ja tein biologiasta viimeisiä kertaustehtäviä. Tämä armollisuus viimeisinä päivinä ennen koko pitkän vuoden huipennusta taisi tulla tarpeeseen ja meninkin pääsykokeeseen hyvillä mielin, rauhassa ja levänneenä. Vuoden aikana harjoitellut mindfullnesstaidot tulivat myös kokeessa tarpeen. Muistin hengittää rauhallisesti ja keskittyä hetkeen. Kun viimeisin kymmenen minuutin aikana meinasin alkaa panikoida, sanoin vain hiljaa mielessä että nyt ei vielä ehdi kriiseillä vaan hoidetaan homma kotiin. Onnistuin rauhoittumaan ja sainkin vielä yhden kokonaisen tehtävän tehtyä.
Tämä vuosi oli mulle todella opettavainen kaikin puolin. Mä koenkin, että olen nyt valmiimpi lääkistä varten kuin olisin ollut jos olisin päässyt suoraan lukiosta. Siksi mä olen kiitollinen siitä, että mun matka oli pitkä ja opettavainen ja sen ansiosta saavutin viimeinkin unelmani.
Onko sulla vinkkejä luku-urakkaa aloitteleville?
Koska mä sain ylppäreistä hyvät arvosanat lähes olemattomalla vaivalla, mä kuvittelin että mulla on todella mahdollisuuksia päästä lääkikseen ekalla hakukerralla. Voi pojat miten väärässä olinkaan.
Ylimielisyys ja huonot opiskelutaidot johtivat mut ensimmäiseen kovaan pudotukseen takaisin maanpinnalle. En päässyt lääkikseen, joten aloitin varavaihtoehdossani. Pari vuotta meni siivillä erilaisten ongelmien ja opintojen kanssa painiessa. Kolmannen hylsyn jälkeen mä päätin, että nyt tää saa riittää. Mä päätin, että en jäisi rannalle enää kertaakaan, vaan ottaisin pääsykoeluvut tosissani ja panostaisin yhden kokonaisen vuoden saavuttaakseni sen, mitä mä halusin kaikista eniten tässä maailmassa saavuttaa. Mitä mä siis oikeasti tein tänä vuonna päästäkseni lääkikseen?
Aluksi mä sisäistin, mitä lääkikseen pääsy vaatii. Kuulostaa ehkä itsestäänselvältä, mutta 2018 kesänä mä tein paljon itsetutkiskelua ja mietin, mitä mä oikeasti haluan tältä elämältä ja miten mä saavutan sen. Paluu dippainssin opintojen pariin aiheutti pelkkää ahdistusta. Mä en keksinyt kovinkaan montaa asiaa, joita mä haluaisin sillä tutkinnolla tehdä työelämässä. Mä pohdin myös, mitä tapahtuisi jos laittaisin yhteishakuun myös sairaanhoitajan, ensihoitajan, biotekniikan tai ties minkä alan lääkisten lisäksi. Mikään näistä ajatuksista ei tuntunut hyvältä, joten mä siirryin pohtimaan sitä, mitä lääkikseen pääsy multa vaatisi konkreettisesti. Mä tiesin, että mun laskurutiini ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla ja biologiaa olin opiskellut kokonaisvaltaisesti viimeksi lukiossa. Mä tiesin, että lukiokirjat ja mun aiemmat materiaalit loppuisivat kesken jos mä ryhtyisin käymään niitä läpi, puhumattakaan siitä, että ne kaikki olivat vanhan opetussuunnitelman ajalta. Mä ostin mafyn itseopiskelumateriaalit ja päätin panostaa täysillä niihin.
Seuraavaks mä päätin keskittyä ainoastaan lääkishakuun. Syksyllä mä en aloittanutkaan uutta vuotta yliopistolla, vaan jatkoin kesätyöpaikassani työntekoa aina helmikuuhun asti. Mun opinnot alkoivat olla jo niin korkeatasoisia, että niistä ei ollut enää mitään hyötyä lääkishaun kannalta. Töiden ohessa mä kävin läpi kaikki perusasiat bilsasta, fysiikasta ja kemiasta, joten lukuloman alkaessa mä pystyin aloittamaan suoraan monimutkaisemmista tehtävistä. Työssäkäynti ja opiskelu oli mun mielestä aika rankkaa, joten lukuloman alkaessa mä olin superonnellinen ja ajoittain ahdistunut, kun työpaikalta yritettiin vielä saada mua jos jonkinlaiseen vuoroon. Mä kuitenkin kieltäydyin vaikka oonkin usein ollut vähän liian kiltti ja myöntynyt kaikkeen tietäen, että en sitten jaksaisi tehdä kaikkea. Mun mielestä onkin äärimmäisen tärkeää opetella sanomaan ei eikä suostua mihinkään muiden syyllistämiseen, oli kyse sitten töistä, perheestä tai kavereista.
Tärkeää on myös erottaa turha tieto olennaisesta. Mä alunperin ajattelin lukea parit perusteokset pääsykoeaineista mafyn ohella, mutta loppujen lopuksi mulla ei todellakaan ollut edes aikaa siihen, sillä mafyssa on ihan tolkuttomasti tehtäviä. Hyvällä omallatunnolla mä siis skippasin ekstratietoa ja keskityin olennaiseen. Tämä tarkoitti myös paljon googlaamista ja tiedon etsimistä monista lähteistä. Esimerkiksi epigenetiikan ja CRISPR-CASin opettelin niin mafyn kuin internetin avulla, ja ilman sitä osaamista en olisi päässyt Tampereen lääkikseen.
Ehkä kaikista tärkeintä oli opetella opiskelemaan omalla tyylillä. Mä aloitin syksyllä hitaasti, lukien 0-15 tuntia viikossa mafyn laskurin mukaan. Opettelin pikkuhiljaa istumaan paikallaan pidempiä aikoja. Tähän mä käytin apuna pomodoroa: opiskelin 30 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen 5 minuutin tauko. Aiempina kertoina mulle suuri ongelma olikin ollut taukojen venähtäminen, sillä "eihän se yksi jakso mitään haittaa, olen ansainnut sen". Ei ehkä haittaa, jos on opiskellut jo kolme tuntia, mutta puolen tunnin jälkeen ei ole vielä ansainnut netflixtaukoa.
Monet tykkää myös käyttää tuntikaupalla aikaa muistiinpanojen tekemiseen ja oppivatkin sillä keinolla hyvin. Mä huomasin että mun ei kannata tehdä muistiinpanoja läheskään kaikista asioista ja yleensä pelkkä pieni ajatuskartta riittikin ihan hyvin. Mä myös skippasin käytännössä kaikki mafyn perustehtävät, sillä pystyin laskemaan ne pelkällä laskimella ilman että kirjoitin edes mitään ylös. Sen sijaan luin kaikki tehtävänannot läpi ja mietin, miten tehtävä ratkaistaisiin. Näin mä sain töiden ohessa kerrattua aika äkkiä kaikki teoriat fysiikasta ja kemiasta ja laskettua jokaisen osion tavoitetehtävät. Biologiassa mä sain myös perusasiat käytyä läpi lukulomaan mennessä. Siitä teinkin jokaikisen tehtävän joka vastaan tuli, kunnes varmasti osasin kaiken. Ylös en kuitenkaan kirjoittanut kuin yhden A4 kokoisen paperillisen bilsantehtäviä koko vuoden aikana, sillä mun mielestä kirjoittaminen vei liikaa aikaa työmäärään nähden.
Mun mielestä yksi avainasioista lääkikseen pääsyssä on ymmärtää asiat. Pääsykokeissa ei auta, jos osaa ulkoa vastaukset tuhanteen tehtävään, mutta ei osaa soveltaa tietoa uusiin tehtäviin. Jos tehtävä siis menee väärin ja luet oikeaa vastausta, yritä ymmärtää miksi tehtävä lasketaan juuri sillä tavalla. Tämän vuoden pääsykokeessa esimerkiksi monet laskivat jousitehtävän väärin laittamalla heti tehtävän alkuun jousivoiman mukaan. Tehtävässä piti kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on tasapainotilanne, eikä jousivoimaa siis ole vielä olemassa. Jousivoimahan syntyy pyrkimyksestä takaisin tasapainoasemaan ja katoaa, kun tasapaino saavutetaan: siitä kaavan F=-kx miinusmerkki tulee. Myös tehtävänanto pitää lukea huolella: glukoositehtävässä monet yrittivät vähentää molekyyleistä veden moolimassaa, vaikka jo tehtävänannossa puhuttiin toistuvasta glukoosiyksiköstä kuvalla höystettynä.
Viimeinen silaus lääkikseen pääsyssä on itsekuri. Kenelläkään ei ole 24/7 motivaatiota opiskella ja sitä on turha odotella joutilaana palaavaksi. Kun motivaatiota ei ole, pistetään pomodoro pyörimään ja perslihakset laulamaan. Motivaation puute on kuitenkin äärimmäisen tärkeää erottaa jaksamisen loppumisesta tai burn outista. Liika itsensä piiskaaminen ei johda mihinkään, vaan pitää olla myös realistinen ja kannustava itseään kohtaan. Joku päivä lukemisesta ei vain tule mitään ja silloin on ihan ok pitää vapaapäivä ja ladata akkuja. Mä tunnustan, että tänä keväänä kahteen viimeiseen viikkoon ennen pääsykoetta en tehnyt miltei mitään. Yksinkertaisesti alkoi olla kaikki voimat ja kiinnostus loppu kaikkea laskemista ja pänttäämistä kohtaan. Siispä mä annoin itselleni luvan levähtää ja välillä kertailin vain flash cardeja ja tein biologiasta viimeisiä kertaustehtäviä. Tämä armollisuus viimeisinä päivinä ennen koko pitkän vuoden huipennusta taisi tulla tarpeeseen ja meninkin pääsykokeeseen hyvillä mielin, rauhassa ja levänneenä. Vuoden aikana harjoitellut mindfullnesstaidot tulivat myös kokeessa tarpeen. Muistin hengittää rauhallisesti ja keskittyä hetkeen. Kun viimeisin kymmenen minuutin aikana meinasin alkaa panikoida, sanoin vain hiljaa mielessä että nyt ei vielä ehdi kriiseillä vaan hoidetaan homma kotiin. Onnistuin rauhoittumaan ja sainkin vielä yhden kokonaisen tehtävän tehtyä.
Tämä vuosi oli mulle todella opettavainen kaikin puolin. Mä koenkin, että olen nyt valmiimpi lääkistä varten kuin olisin ollut jos olisin päässyt suoraan lukiosta. Siksi mä olen kiitollinen siitä, että mun matka oli pitkä ja opettavainen ja sen ansiosta saavutin viimeinkin unelmani.
Onko sulla vinkkejä luku-urakkaa aloitteleville?
Olipa kattava postaus! Voin samaistua kyllä moneen kohtaan. Hyvin koostettu se, miten paljon eri asioita sisäänpääsyyn tarvitaan - ehkä jopa eniten niitä perslihaksia...
VastaaPoistaKiitos! Perslihastreeni on ollut varmasti ihan tarpeellista tulevaa varten :)
VastaaPoista