Teekkarista lääkäriksi

Terkkuja kaikille koronakotoilun keskeltä! Kaikesta huolimatta koko maailma ei ole pysähtynyt ja odotettu yhteishaku alkaa jo ensi viikolla. Mun koulutyöskentely sai aika kovan kolauksen tästä pakkolomasta kun kaikki luennot ja koko vuoden kohokohta eli dissektiot on peruttu. Kuulin kuitenkin huhua että suturointiharkka eli tikkien ompelun opetus järjestetään, joten ainakin jotain motivoivaa ja odottamisen arvoista on vielä tulossa tässä jaksossa. Sitä odotellessa ajattelin kertoa teille, miksi mä valitsin alunperin Tampereen lääkiksen ja mikä on tässä lääkiksessä parasta nyt kun olen viettänyt jo lähes lukuvuoden täällä opiskellen. Silloin kun mä olin lukiossa mä mietin pääni puhki että mihin hakisin. Mun lukiossa oli onneksi mahdollista käydä tutustumassa monessa paikkaa ja nimenomaan lääkiksistä pääsinkin tutustumaan Oulun ja Tampereen lääkiksiin sekä Helsingin eläinlääkikseen. Oulun lääkis ei tuntunut mulle kotoisalta kuten ei myöskään Viikin lasipalatsimainen kampus jossa eläinl

Hitsi miten nopeeta aika meneekään taas. Mulla oli suunnitelmissa kirjoittaa aineenvaihdunnasta vähän juttua mutta niin siinä vain kävi että nyt liikkumisjaksoa on kulunut jo kolme viikkoa. Opiskelu on aika tiivistahtista mutta sitäkin hauskempaa vaikka muistettavaa on todella paljon ja aikaa on todella vähän. Aineenvaihdunta oli myös aika tiivis päkki, jossa käytiin ihmiskehon eri metaboliareitit läpi aina soluhengityksestä aminohapposynteesiin ja glykogenolyysiin. Entisenä kemianopiskelijana jakso oli aikaa kuivaa kamaa sillä just sen kaltaisia asioita mä lähdin kemialta pakoon. Taustasta oli kuitenkin hyötyä reaktioiden ymmärtämisessä ja asioiden muistamisessa. Lopulta kun eri reaktioketjuja oli tankattu neljä viikkoa, koitti tentti joka olikin odotettua helpompi. Huolimatta siitä, että luin yhden neljästä tenttikysymyksestä väärin sain ihan huikean hyvät pisteet ja hyväksytyn suorituksen. Sain siis hyvillä mielin lähteä kohti anatomian opiskelua! Tällä hetkellä käynnissä olevan

Tuntuu vaikealta uskoa, että lääkiksen eka syyslukukausi on jo ohi. Aika on mennyt paljon nopeampaa kuin ennen, ainakin jos vertaa vuoden takaiseen työt-lukeminen-lepo -komboon. Mä olen jälleen kerran innoissani tulevaisuudesta kun taas kouluun hakiessa lähinnä pelotti, että mitäs sitä sitten tekisi elämällään jos ei pääsekään sisään. Syksy on tuonut mulle hurjasti itsevarmuutta ja välillä ehkä vähän liikaakin ihanaa opiskelua. Vuoden vika jakso oli LKK eli lisääntyminen, kasvu ja kehitys. Jaksoon kuului embryologiaa, raskauden ajan fysikaalisia muutoksia, synnytystä, lantion alueen anatomiaa, lapsipotilaiden kohtaamista ja nuoruuden kasvun psykiatriaa. Tampereella on siis jaksomuotoinen opetus, jossa nämä kaikki yhteen liittyvät asiat käsitellään kerralla verrattuna kurssimuotoiseen opetukseen, jossa ne tulisivat käsiteltyä eri kursseilla. Jakso oli todella mielenkiintoinen, mutta ei kyllä tuntunut yhtään omalta alalta. On kuitenkin jännittävää ajatella, että joku luokkalaisista sa

Aika kuluu nykyään niin nopeasti, että en meinaa pysyä perässä. Vähintään joka viikko tai yleensä useita kertoja viikossa koulupäivien jälkeen ja lomassa on erilaisia tapahtumia, kokouksia ja tehtävien tekemistä porukalla. Viimeksi mä taisin ehtiä kirjoittaa blogipostauksen johdantojaksolla ja nyt ollaan jo käyty koko solujakso ja puolet kahden viikon genetiikkajaksosta. Ehkä onkin siis korkea aika päivittää kuulumisia! Solujakso pärähti aika vauhdilla käyntiin. Asiaa oli paljon vaikka sitä rakennettiinkin lukiopohjan päälle. Opeteltavaksi tuli kuitenkin hurjat määrät proteiineja ja signalointireittejä sekä histologiaa aiheeseen liittyen. Tietomäärää kuvaa hyvin se, että jakson aikana luin solukirjaa noin 700 sivua plus histologiaa ja tietoa nettilähteistä. Tällaisena kirjahulluna se lukeminen vaan auttaa niin paljon ymmärtämään, vaikka jotkut toiset kävivätkin mieluummin vain luennoilla tai lukivat kirjaa sieltä täältä aina tarvittaessa. Jo solujakson alussa koitti kauan odotettu

Ekat kaksi viikkoa lääkistä on nyt taputeltuna ja hurjan paljon juttuja on ehtinyt tapahtua. Koko viime vuoden vietin lähinnä kotosalla pääsykokeisiin lukiessa tai töissä käydessä, joten muutos on ollut hurja kun yhtäkkiä pitääkin päivittäin olla koululla ja lähteä tutorryhmän tapaamisiin tai jos jonkinlaisiin tapahtumiin. Introverttina eksponentiaalisesti lisääntynyt sosialisoituminen on myös tuntunut hieman raskaalta vaikka päivät ovatkin olleet hauskoja ja ihmiset ihania. Ensimmäinen koulupäivä oli vielä parempi kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Mua hermostutti niin paljon, että lähdin vahingossa koululle aivan liian aikaisella bussilla. Jättäydyin kyydistä muutamaa pysäkkiä etukäteen ja kävelin loppumatkan raikkaassa sadesäässä, mikä teki hyvää. Koululla juoksin hupitutorien muodostaman kunniakujan läpi lääkiksen ovista sisään. Vieläkin hymyilyttää muistellessa sitä hurrausta ja aplodeja, joilla sai aloittaa ensimmäisen koulupäivän lääkiksessä. :) Luentosaliin saapuessa hy

Taas on se aika vuodesta kun kiivain muuttoliike on käynnissä. Monet muuttavat ensimmäistä kertaa omilleen ja mullekin tulee tässä kuussa huikeat kuusi(!!) vuotta siitä, kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Sen jälkeen olenkin asunut seitsemässä eri osoitteessa ja nimellisesti vielä kahdeksannessa, johon en koskaan päässyt muuttamaan asuntohuijarin takia. Tässä tuleekin tiivis muistilista ensimmäiseen tai n:teen kotiin muuttavalle. 1. Kirjoita konkreettinen vuokrasopimus ja varmista, että vuokraisäntäsi oikeasti omistaa paikan.  Monesti nuoret kuulevat kesätöiden yhteydessä suullisen sopimuksen vaaroista, mutta samat säännöt pätevät myös asunnon vuokraamiseen. Huomaa myös, että sinulla on täysi oikeus varmistaa vuokranantajan henkilöllisyys ja se, että hän omistaa vuokrattavan asunnon. Mä itse tein tämän virheen eli vaikka kirjoitin paperisen sopimuksen, en varmistanut yksityisen vuokranantajan todenperäisyyttä ja jäinkin hetkeksi kodittomaksi. Suosittelen tarkastusta lämpimästi,

Mun matka lääkikseen on ollut aika pitkä ja vaiheikas. Koulunkäynti on ollut mulle koko elämäni ajan todella helppoa ja pärjäsinkin hyvin vähäisellä opiskelulla aina lukiosta valmistumiseen saakka. Mulla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten oikeasti opiskellaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Ylppäreistä mä luin bilsaan, psykologiaan ja kemiaan kirjat kerran läpi, fysiikasta suurimman osan kirjoista kerran ja loppuihin en edes avannut kirjoja kertaakaan lukuloman aikana. Siitä huolimatta mä kirjoitin hyvät arvosanat: äidinkieli L, englanti L, biologia E, psykologia E, ruotsi E, fysiikka E, kemia E ja matikka M. En tosin suosittele samaa taktiikkaa kenellekään, sillä kunnon opiskelu lyhentää lääkishakumatkaa huomattavasti, sillä pääsykokeista ei pääse kovin moni läpi kävelemällä sinne takki auki. Koska mä sain ylppäreistä hyvät arvosanat lähes olemattomalla vaivalla, mä kuvittelin että mulla on todella mahdollisuuksia päästä lääkikseen ekalla hakukerralla. Voi p

Jo neljännen kerran mä sain käsiini tarkastetun pääsykoepaperin. Kolmella aiemmalla kerralla olen itkenyt ja miettinyt, mikä meni pieleen. Käynyt paperin tarkasti läpi, oppinut virheistäni ja noussut ylös sieltä surun ja häpeän kuopasta, johon epäonnistuminen mut kerta toisensa jälkeen suisti. Nyt mua hymyilyttää ja jännittää. Mun on vieläkin vaikea uskoa, että mä pääsin sisään ja että muutaman viikon päästä mä kävelen lääkiksen ovista sisään. Välillä on pakko kaivaa yliopistolta saatu opiskelijatodistus esiin ja katsoa, että siinä oikeasti lukee mun nimi, uusi opiskelijanumero ja lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma. Ennen koulun alkua mä haluan kuitenkin jakaa teille sen, miten mun pääsykoetehtävät meni ja mitä mä oikeasti tein tän vuoden aikana, jona pääsin viimeinkin sisään. Tämä postaus kertoo kokeesta, myöhemmin kirjoitan mun elämän tärkeimmästä vuodesta. Tänä vuonna mä sain pääsykokeesta 158,5 pistettä. Tuntuu hyvältä, että viimeinkin kaikki työ on tuottanut tulosta

Tulokset tuli tänään ja mä pääsin sisään! Musta tulee lääkäri! Tänä aamuna mä olin ihan superkiukkuinen ja kaikki ärsytti. Musta tuntui, että yliopistot panttaavat tuloksia tahallaan hakijoiden kiusaamiseksi. Kun ensimmäiset viestit Kuopion tuloksien julkaisusta tulivat, mä vain tuijotin kännykkää kauhuissani kädet täristen ja mietin, että onko mun pakko avata opintopolkua ollenkaan. Pakko se kuitenkin oli, joten mä kirjauduin sisään. Saman tien kun mä näin näytöllä, että mut on hyväksytty Kuopioon opiskelemaan, mä aloin itkemään onnesta. Kyyneleet valuivat ja kädet tärisivät, kun annoin kännykän poikakaverille luettavaksi, en mä itse uskaltanut sitä sanoa ääneen. Neljän vuoden ja kolmen epäonnistumisen taakka putosi harteilta sekunneissa ja mun tulevaisuus oli yhtäkkiä kirkkaampi kuin koskaan. Tunnin sisään kaikki muut yliopistot paitsi Tampere olivat pudottaneet tuloksensa ilmoille. Lopulta kun myös eniten odottamani tulos saapui, osuuspankin tunnistautumispalvelu kaatui, j

Nyt se on ohi. Pääsykokeesta on kulunut jo muutama päivä ja alkujärkytyksestä on ehditty jo toipua. Jäljellä on enää pitkä, hermoja raastava odotus kesäkuun loppupuolelle saakka. Mun mielestä tämän vuoden pääsykoe oli todella pitkä ja vaikea. Osaa tehtävistä piti tuijottaa hetki hämmennyksen ennen hommiin ryhtymistä. Kuulemani perusteella monella on jäänyt useita tehtäviä tekemättä ja osa ihmisistä itki yliopistojen käytävillä kokeen jälkeen. Kokeessa monivalinnat olivat biologian muutamia kohtia lukuun ottamatta helppoja ja nopeita tehdä. Monissa harkkakokeissa monivalintoihin on hurahtanut helposti pari tuntia tai jopa yli, nyt taisin tehdä ne tuntiin-puoleentoista. Monivalintojen jälkeen ne ongelmat sitten alkoivatkin. :D Biologian tehtävät olivat kokonaisuudessaan todella outoja ja ikäviä. Välillä tuntui täyttävänsä lottoarvontaa ja toivovansa päävoittoa. Mun inhokki oli tautitehtävä, koska en ollut opetellut mitään tautien leviämistapoja enkä niiden aiheuttajia. Ensimmäinen

Plus ultra (further beyond) on latinaa ja tarkoittaa käytännössä itsensä ylittämistä. Sitä, että on enemmän kuin ulkoapäin näyttää ja vie itsensä äärirajoille tehdäkseen uskomattomia asioita. Se on sitä, mihin me pyritään seuraavan 45 päivän aikana. Seuraava puolitoista kuukautta on lyhyt aika verrattuna siihen, joka on jo takana. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vielä voisi tehdä ihmeitä ja saavuttaa ihan uuden sfäärin ymmärryksessä ja oppimisessa. Mä aion tänään vielä tehdä loppuajalle lukusuunnitelman, jotta mä saan suurimman mahdollisen hyödyn irti jäljellä olevasta ajasta. Mä haluan ehtiä tehdä vielä mahdollisimman paljon hyödyllisiä asioita, joten lukusuunnitelman teko varmasti auttaa puntaroimaan mun tilannetta. Tänä keväänä mä olen nimittäin tehnyt aina viikon suunnitelman kerrallaan mikä on toiminut todella hyvin tähän asti, mutta loppuajaksi mä koen tarvitsevani jotain enemmän. Mafyn kanssa mä olen edistynyt todella hyvin ja olenkin saanut käytyä koko oppimäärän lä

Yhteishaku on alkanut ja monet miettivät kuumeisesti, mihin järjestykseen laittaisi eri lääkikset hakupapereihinsa. Laittaisiko ensimmäiseksi sen, jossa on ollut matalimmat pisterajat aiemmin? Entä oman unelmien kaupunkinsa? Tai vaikka sen, josta on lyhyin matka kotiin käymään? Mä halusin vähän avata tänne omaa pohdintaani eri lääkisten välillä. Ehkä se auttaa jotakuta tai sitten ei. :) 1. Tampere Unelmien kaupunki. Ihana, ihana nääsville jossa olen asunut vuodesta 2016 lähtien. Mä olen kotoisin todella pieneltä paikkakunnalta Pohjanmaalta. Meiltä päin suurin osa suuntaa nokkansa kohti Oulua ja jää sille tielleen. Lukioaikana kävin tutustumassa Tampereella, Oulussa ja lisäksi Helsingin eläinlääketieteellisessä. Tampere yksinkertaisesti kolahti ja aloin unelmoida tästä kaupungista mun unelmien lääkispaikkana. 2016 en päässyt lääkikseen mutta sain paikan TTY:ltä, joten muutin Tampereelle ja rakastuin kaupunkiin yhä enemmän. Mun mielestä tää on sopivan suuri kaupunki ja pidän itse lää

Pääsykokeeseen on enää pari kuukautta aikaa ja varmaan itse kullakin alkavat stressitasot nousta. Mä huomaan ainakin itsessäni melkein päivittäistä jännitystä pääsykokeen tulosta. Mä haluan nyt jakaa omat keinoni selvitä jännityksestä ja stressistä. 1. Pidä vähintään yksi kokonainen vapaapäivä viikossa. Vapaa-ajan tarvetta ja rentoutumista ei voi koskaan korostaa liikaa. Jostain syystä monet ihmiset ajattelevat, että aivotyö ei ole "oikeaa" työtä ja että sitä voisi tehdä loputtomiin rasittumatta jos vain keskittyminen riittää. Syksyllä huomasin itsekin sortuvani siihen, että kävin töissä ja luin ennen töitä tai niiden jälkeen ja erityisesti vapaapäivinä. Tämä johtaa helposti ylirasittumiseen ja stressin kertymiseen. Joululoma onneksi auttoi keräämään energiaa ja tammikuussa osasinkin rytmittää viimeiset työvuorot ja opiskelun sopivasti. Aivot tarvitsevat lepoa ja siksi säännöllinen lepääminen on erityisen tärkeää tällaisessa pitkän matkan prosessissa. Nyt pyrinkin pitämää

Mä istun tällä hetkellä junassa, joka on 2,5 tuntia myöhässä. Koska kotiin on vielä pitkä matka, mä ajattelin kirjoittaa vähän tunnelmia mun tokasta täydestä opiskeluviikosta. Mun eka viikko meni tosi hyvin mutta nyt tokalla viikolla oli jo hieman ongelmia. Maanantaina mulla oli eka psykologin aika, joten keskeltä päivää lohkesi iso pala siellä käyntiin mukaan lukien koko aamupäivän jännittäminen. Loppujen lopuksi psykologi olikin maailman ihanin ihminen ja sain lähteä vastaanotolta kevein mielin. Lukutavoitettani en kuitenkaan saanut täyteen. Maanantaista ja tiistai meni muutenkin tuskastuttavan hitaasti, koska mulla oli ohjelmassa mun kestoinhokkeja eli suoraan sanottuna asioita joita en osaa vielä näin pitkän pänttäämisen jälkeenkään. Happoja ja puskureita kertasin oikeastaan koko viikon, koska pakko ne itselle vaikeimmatkin asiat on osata. Tästä tosin seurasi tunne siitä, että katselin koko ajan kelloa mielessäni vain se, milloin kehtaisin lopettaa aiheen jankkaamisen siltä päi

Mä uskallan sanoa sen ääneen. Mulla on mielenterveysongelmia. Se ei tarkoita sitä, että mä olisin hullu, typerä, tyhmä tai säälittävä. Se ei tarkoita sitä, että mä olisin tehnyt jotain väärin tai että mussa olis jotain vialla. Mun mielestä on aika hävittää erilaiset stigmat, jotka kohdistuvat psyykkisiin ongelmiin. Meistä tulee tulevaisuuden lääkäreitä ja vaikuttajia. Me ollaan niitä, joiden pitää muistaa ihmisen olevan kokonaisuus, eikä pelkkä murtunut jäsen. Mä sain oman diagnoosini neljä vuotta sitten. Määrittämätön ahdistuneisuushäiriö on vaikeuttanut mun elämää monilla tavoilla. Ylppäreitä varten onnistuin lukemaan ainoastaan biologiaa ja psykologiaa, vaikka kirjoitin kahdeksan ainetta. Kirjoitin hyvät arvosanat hyvän muistini ansiosta, sillä iso osa lukiosta meni ahdistuneena kaikesta. Kävin psykologilla ja kuraattorilla ja useimmille ihmisille sanoin epämääräisesti käyväni lääkärillä, koska mua hävetti. On yllättävän vaikeaa sanoa ääneen, että en saanut kurssikoetta tehtyä,

Milloin viimeksi istuit bussissa, katselit ulos ikkunasta ja elit siinä hetkessä? Et miettinyt tulevaa tai mennyttä, vaan katselit lehtien putoilevan puista. Kävelit puistossa ilman pakottavaa tarvetta ikuistaa hetkeä instagramiin, olit siinä ja nyt. Läsnä tässä hetkessä ja elämässä. Pääsykoe vie elämästä suuren osan, mutta sen ei ole tarjoitus täyttää elämän jokaista hetkeä toukokuun viidenteentoista asti. Jos huomaat aamulla herääväsi kelloon, opiskelevasi hetken, lähtevän töihin, harrastuksiin ja lenkille kuin sumussa, on aika pysähtyä. On aika muistaa olevansa elossa, aika antaa arvoa matkalle pelkän päämäärän sijaan. Muista opetella rauhoittumaan. Muista nauttia siitä, että saat lukea yhteen vaikeimmista pääsykokeista mitä olemassa on. Nauti siitä, että työ kantaa hedelmää ja opit uusia asioita. Nauti siitä, että elämä ei aina mene putkeen, jolloin hyvillä hetkillä on enemmän arvoa. Monet meistä unohtuvat suorittamaan, jolloin on helppoa unohtua myös jatkamaan suorittamista ko