Pääsykoesyyniä 2019

Jo neljännen kerran mä sain käsiini tarkastetun pääsykoepaperin. Kolmella aiemmalla kerralla olen itkenyt ja miettinyt, mikä meni pieleen. Käynyt paperin tarkasti läpi, oppinut virheistäni ja noussut ylös sieltä surun ja häpeän kuopasta, johon epäonnistuminen mut kerta toisensa jälkeen suisti.

Nyt mua hymyilyttää ja jännittää. Mun on vieläkin vaikea uskoa, että mä pääsin sisään ja että muutaman viikon päästä mä kävelen lääkiksen ovista sisään. Välillä on pakko kaivaa yliopistolta saatu opiskelijatodistus esiin ja katsoa, että siinä oikeasti lukee mun nimi, uusi opiskelijanumero ja lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma. Ennen koulun alkua mä haluan kuitenkin jakaa teille sen, miten mun pääsykoetehtävät meni ja mitä mä oikeasti tein tän vuoden aikana, jona pääsin viimeinkin sisään. Tämä postaus kertoo kokeesta, myöhemmin kirjoitan mun elämän tärkeimmästä vuodesta.

Tänä vuonna mä sain pääsykokeesta 158,5 pistettä. Tuntuu hyvältä, että viimeinkin kaikki työ on tuottanut tulosta ja mä olisin tuloksellani päässyt jokaiseen tiedekuntaan! Monivalinnat meni mulla aika hyvin kuten odotinkin, vaikka en joka kohtaa osannutkaan ja pari skippasin kun ne eivät kiireessä auenneet. Veritehtävästä rykäisin 7 pistettä pelkällä päättelyllä. Ei mulla oikeasti ollut hajuakaan vastauksista, mutta pidin pään kylmänä ja mietin tehtävää loogisesti. Samalla tavalla meni myös tautitehtävä, sillä ironista kyllä mulla ei ollut hajuakaan kyseisistä taudeista. :D Muut bilsan tehtävät meni myös melko hyvin vaikka täysiä pisteitä ei tullut mistään. Kevään aikana uutena olin opiskellut nimenomaan epigenetiikkaa, geenisaksien toimintaa ja muuta nippeliä. Nimeämiset olikin aika peruskauraa, vaikka mun mielestä istukkakuva oli tosi hämäävä.

Kemian osuudessa oli mun mielestä aika haastavia tehtävänantoja. Monessa tehtävässä oli pieniä twistejä, jotka piti hoksata ja jotkut tehtävät piti lukea pari kertaa huolella läpi. Reaktiosarjassa ja nitrofenolaattitehtävässä oli vähän oudompia molekyylejä, jotka ehkä hämäsivät monia. Oma kompastuskiveni oli spektritehtävä, josta sain pyöreät nolla pistettä, vaikka olen jopa tehnyt kyseisiä asioita kemian labrassa. Vähän näin jälkeenpäin naurattaa, että mikähän mielenhäiriö siinä tuli, mutta ainakin nollatehtävä osoittaa, ettei kaikkea todellakaan tarvitse osata. Sen sijaan lääkeainekinetiikkatehtävästä ja monia hämmentäneestä glukoositehtävästä onnistuin nappaamaan täydet pisteet. Erityisesti glukoositehtävästä olen ylpeä, sillä jouduin lukemaan tehtävän monta kertaa ja lähdinkin tekemään sitä aluksi väärin. 

Fysiikassa oli myös pari ikävää tehtävää. Gravitaatiotehtävästä sain pari säälipistettä, tasapainolautaan sutaistuista kaavoista ja kuvasta yhden. DNA-tehtävä oli mun mielestä helppo matikantehtävä, jossa piti vain muistaa, että DNA on kaksijuosteinen. Jousitehtävän loppupuolella ja radioaktiivisuustehtävän c-kohdassa tein huolimattomuusvirheitä, mutta muuten ne menivät hyvin. Millikanin kokeesta olen tehnyt tehtäviä yliopistossakin, mutta merkkivirheet rokottivat siitäkin muutaman pisteen.

Tässä kokeessa korostui mun mielestä erityisesti laskurutiini ja looginen päättelykyky. Monet tehtävät olivat sellaisia, joihin ei välttämättä ollut törmännyt koskaan aiemmin. Erityisen tärkeää oli siis ymmärtää laskujen takana oleva teoria ja osata soveltaa sitä uusiin tehtäviin sen sijaan, että olisi opetellut ulkoa runsaan määrän erilaisia tehtävätyyppejä ja valmiit ratkaisut niihin. Koska tehtäviä oli paljon, ajanhallinta oli todella tärkeää. Mä en varmastikaan olisi suoriutunut läheskään yhtä hyvin, jos en olisi tehnyt kevään aikana seitsemää erilaista harjoituskoetta. Koe myös suosi mun mielestä vanhan opetussuunnitelman opiskelijoita, koska nykyään lukioissa ei lasketa läheskään niin paljon kuin ennen.

Nyt kun oon selannut kokeen läpi, niin mut yllätti ehkä eniten arvostelun löysyys. Ensimmäisenä kun kokeesta marssin ulos, laskin itselleni varmasti 120,5 pistettä ja kirosin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ajattelin, että se oli siinä, ei musta koskaan tule lääkäriä. Myöhemmin laskin itselleni todella optimistiset 158 pistettä, joita en uskonut edes villeimmissä unelmissani saavuttavani. Toisin kävi, ja onneksi pisteet riittivätkin unelmien opiskelupaikkaan.

Yllättikö jokin asia sinut kun sait oman koepaperin käsiisi?