Tulokset ja suunnitelma ensi vuodelle

Maanantaina Tampereen yliopisto julkaisi lääketieteellisen haun tulokset ja kuten ajattelinkin, en päässyt sisään. Koe meni paljon paremmin kuin viime vuonna huolimatta siitä, että luin kokeeseen säälittävän vähän. Menestys johtuu varmasti insinööriopinnoistani ja siitä, että luin lukiossa biologiaa niin ahkerasti että jotain on vieläkin pääkopassa vaikka kertausta ei ole tapahtunut paljoa viimeiseen kahteen vuoteen.

Jostain syystä varasijani on vaihdellut 141 ja 146 välillä, ties mitä yliopisto säätää

Olin valmistautunut tulokseen jo usean kuukauden ajan, joten olen kerinnyt  jo miettiä suunnitelmaa seuraavalle vuodelle. Henkinen tasapainoni on nyt parempi kuin se on ollut kolmen viimeisen vuoden aikana, joten uskon pystyväni pitämään suunnitelmistani kiinni. Koko vuoden suunnitelman teen itselleni sen takia, että olen nykyään todella huono keskittymään tuntikausien lukemiseen viikkokaupalla putkeen. Ensimmäisenä hakukeväänäni se onnistui ihan hyvin, mutta enää se ei tunnu tarpeelliselta. Ajatukseni on siis opiskella mieluummin laadukkaasti kuin älyttömän paljon. Todennäköisesti opiskelutapani tulee myös poikkeamaan monien lääkishakijoiden tyylistä, sillä flashcardit ja mind mapit eivät tunnu täysin omalta minulle. Pidän kyllä siitä, että voin vuorata asuntoni kaapit ja seinät papereilla, joissa on tärkeitä käsitteitä, mutta ei vastauksia niihin. Pidän siis siitä, että näen vaikean sanan - kuten fotorespiraatio - mutta en sen merkitystä, jolloin joko joudun googlaamaan asian tai ennen pitkää opin sen niin hyvin, että muistan sen vaikka unissanikin.

Ensi vuodelle lähtötasoni on yleisesti hyvä: tiedän pystyväni oppimaan asiat ja yliopistossa opin paljon ylimääräistä. Ylioppilastodistuksella haen rivillä LLEE sisään ja yleisesti kirjoitin kahdeksan ainetta, joista kaikista on varmasti jollain tapaa hyötyä sisäänpääsyyn tai opintoihin. Harkitsen myös biologian korottamista laudaturiin, jotta voisin ensi vuonna hakea LLLE rivillä. Nyt olen myös oppinut tarkkailemaan sekä henkistä että fyysistä hyvinvointiani, jotta en enää jää sängyn pohjalle makaamaan syystä tai toisesta.

Story of my life so far


Tässä siis alustava suunnitelma ensi vuodelle.

KESÄ:

-Understanding Physicsin luku, jotta viime lukuvuonna opitut asiat tulee kerrattua seuraavaa lukuvuotta varten. Tämä myös nostaa osaamistasoani selvästi lukiotasoa korkeammalle, jolloin lukion asiat alkavat tuntua entistä helpommilta.

-Kevyttä kemian ja biologian kertailua ja lueskelua - jos jää aikaa! En aio olla itselleni liian ankara, varsinkin kun tiedän, että fysiikan lukeminen englanniksi on todella hidasta, vaikka kirjoitinkin siitä laudaturin.

-Johdatus ohjelmointiin -kurssi nykyisten opintojeni takia. Otin ohjelmoinnin kesälle, koska se on minulle aivan uusi asia ja vie valtavasti aikaa. Onneksi poikakaveri jaksaa auttaa silloinkin, kun mieleni tekee heittää läppäri seinään ja luovuttaa.

SYYSLUKUKAUSI:

-Insinööriopinnot TTY:llä jatkuvat. Tarkoituksenani on ottaa mahdollisimman paljon kursseja, jotta voin vetää kevään kevennetyillä kursseilla jos mahdollista. Aion lukea fysiikkaa ja kemiaa opintosuunnitelmani mukaan ja mahdollisesti valita sivuaineeksi biotekniikkaa tai vastaavaa. Tällöin voin lukea syvennetysti kemiaa sekä valita biologiankursseja. Mahdollista olisi myös valita pääyliopistolta esimerkiksi solubiologian kurssi tai muita vastaavia. Saatan myös ottaa itselleni lisää ohjelmointia, jos nykyinen kurssi sujuu hyvin loppuun saakka.

-Kaikki fysiikka, kemia ja biologia luettuna jouluun mennessä. Tällä tarkoitan teorian lukemista ja kevyttä laskemista, jos lukujärjestys antaa myöten. Biologia on syksyllä ensisijainen kohteeni, sillä se on aikaisempina vuosina ollut syy siihen, että en ole päässyt lääkikseen. Nyt aion lukea sen kunnolla alusta asti ja syventää tietojani mahdollisimman paljon. Todennäköisesti pyrin kirja kuukaudessa -taktiikkaan jokaisen aineen kohdalla. Tarkoitus ei ole myöskään vain kahlata kirjoja läpi vauhdilla, vaan lukea ne kunnolla ajatuksen kanssa. Blogissani tulen todennäköisesti myöhemmin kertomaan, miten lukeminen ei vain onnistu ja dedikset kaatuvat päälle, mutta aion selvitä niistäkin tilanteista kunnialla maaliin asti.

JOULU:

-Kyllä ihmisen kuuluu lomailla. Jos olen pysynyt suunnitelmissani, voin yliopiston ainoalla lomalla heittää kirjat syrjään ja oikeasti rentoutua. Toiveissa on vaikkapa lähteä ulkomaille rakkaani kanssa, jos rahat riittävät ja syksyllä ei ole voinut matkustaa.

KEVÄTLUKUKAUSI:

-Laskurutiinin kehittäminen, todella vaikeat laskut. Tarkoitus on voida laske tarkasti ja nopeasti mitä tahansa laskuja, jotka kuuluvat koealueeseen sekä yliopiston laskujen ymmärtäminen ja helpottuminen.

-Biologiassa kaikki säälittävän pienet nippelitiedotkin pääkoppaan. Syksyn jälkeen olisi tarkoitus, että päässä olisi jo kaikki suuremmat kokonaisuudet, joten keväällä pitäisi opetella vain pienempiä asioita ja painaa kaikki syvälle muistiin, jotta tiedot löytyvät varmasti pääsykokeessa aivoista hyvin pienellä vaivalla.

-Fysiikassa suurten kokonaisuuksien ymmärtämisen pitäisi jo olla hanskassa, joten tarkoituksena olisi kehittää induktiivista ja deduktiivista päättelyä aikaisempien tietojen pohjalta sekä saavuttaa erinomainen laskurutiini.

-Kemiassa pyrin samaan kuin fysiikassa. Yliopisto-opintojen kanssa pyrin taasen nostamaan tasoni kemiassa ihan omiin sfääreihinsä, sillä mielestäni kemian asiat ovat helpompia hahmottaa, jos tietää kaikesta syvällisemmin kuin edes tarvitsisi. Tämän vuoden kokeessa monet kemiantehtävät tuntuivatkin helpoilta juuri tästä syystä.




Lukuintoa kaikille seuraavalle vuodelle, elämä tuo mukanaan paljon hyvää ja jokaisen epäonnistumisen jälkeen on vahvempi!

Kommentit

  1. Terve! Elina

    Blogisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja sisällöltään rikkaalta. Lääkistä käsittelevät blogit liittyvät olennaisesti oman yrityksemme toimintaan ja olisinkin kiinnostunut keskustelemaan markkinointiyhteistyöstä kanssasi. Uskon, että pystyisimme tukemaan valmistautumistasi kohti pääsykokeita.

    Laita sähköpostia alla olevaan osoitteeseen, niin pääsemme juttelemaan asiasta enemmän.

    jjmlistat@crepidotus.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pääsin lääkikseen?

Lukusuunnitelma syksylle

Mitä lääkiksen ekana vuonna opitaan?