Lomafiilis

Tän vuoden pääsykoe on viimeinkin ohi. Tää oli mulle kolmas kerta kun istuin Tampereella koesaliin, valmiina tekemään parhaani. Toivottavasti myös viimeinen kerta, mutta oon kuitenkin melko varma että joudun yrittämään vielä ens vuonna uudestaan.

Kun sain kokeen eteeni, mä hymyilin ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Aivoja, hermoja ja fysiikan soveltavia tehtäviä. Just sitä mitä mä osaan! Hymy kuitenkin hyytyi mitä pidemmälle koeaikaa kului. Jostain syystä kemiantehtävät oli mulle aika haastavia ja fysiikan valotehtävä oli mun mielestä ihan hirveä. Biologiat oli helppoja lukuunottamatta ympäristömyrkkytehtävää, jonka uskon menevän nollille vaikka kertasinkin ne kunnolla koetta edeltävänä viikonloppuna. Newtonin lakeihin liittyvä fysiikan tehtävä sen sijaan oli ihan älyttömän helppo, ja ajattelinkin että kokeen tekijät ovat halunneet tehdä kunnon källin laittamalla sen viimeiseksi todella pitkässä, 19 tehtävää ja 28 sivua sisältävässä kokeessa.

Mä laskin itelleni 126 raakapistettä sillä ehdolla, että aminohappotehtävä ei mene nollille kun mulla oli kaksi niistä väärin päin tai desibelitehtävä, jossa en hoksannut kaksinkertaistaa paineenvaihtelua sinimuotoisuudesta. Toi pistemäärä on noin 51% kokeen maksimipisteistä, mikä tarkottais että ovet eivät aukea mulle tänä vuonna. Itse uskon Tampereen rajaksi 60-65% kokeen maksimipisteistä. Monen mielestä koe nimittäin oli helppo, joten uskon rajojen nousevan viime vuodesta.

Keskiviikko oli tosi huono päivä mun henkiselle jaksamiselle. Tuntui, että kuukausien työ valui hukkaan koetta tarkistaessa. Nyt mulla on kuitenkin jo parempi fiilis ja alustava suunnitelma ensi vuodelle. Kävin myös ostamassa mekkokankaita, aattelin nimittäin alottaa loman tekemällä kesämekon.

Mitkä sun fiilikset kokeesta on? :)

Kommentit

  1. Mun fiilis kokeesta oli, että se oli vaikea. Järkytyin kun Älyvuodossa ekat kommentit olivat, että superhelppo :D . Biologian tehtävät sujuivat itseltäni melko hyvin, esim. hormonit muistin kaikki ja nimeämisistäkin suurin osa meni oikein. Monivalinnoissa oli kuitenkin useampia kohtia, joihin en uskaltanut vastata miinuspisteiden pelossa ja ympäristömyrkyistäkin meni vaan ehkä puolet oikein. Fysiikassa jätin hölmöyksissäni sen Newton-tehtävän viime minuuteilla tehtäväksi, enkä saanut b-kohtaa loppuun asti. Uskon, että olisin saanut sitä pidemmälle, mutta kun se tosiaan oli siellä viimeisenä... Valotehtävää en osannut lainkaan, en oo ikinä laskenut mitään tuon tyyppistäkään. Aika loppui kesken, olisin mielelläni jatkanut vielä pari tuntia. En ole halunnut katsoa vastausanalyysiä, koska olen osittain jo unohtanut mitä olen vastannut, mutta epäilen, että jonnekin 90-100 raakapisteen välille jäädään, eikä sillä hampaalle pääse. Ensi vuonna siis uusinta edessä!

    Kesämekon ompelu kuulostaa loistavalta irrottautumiselta! Aurinkoista kesälomaa sinulle :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyvuodossa monet tykkää vaan pelotella, ei se mun mielestä viimevuotista koetta helpompi ollut. :D Pari tuntia lisäaikaa olisi kyllä tehnyt ihmeitä mutta ei sitä kannata enää jälkeenpäin harmitella. Ite veritehtävässä luin väärin ja laitoin just päinvastaiset vastaukset - keskiviikkona vielä itketti mutta ens vuonna tietää olla vaan vielä tarkempi!

      Hyvää kesää sullekki! :)

      Poista
  2. No itse olen yksi niistä joiden mielestä koe oli helppo :) Mutta viime vuoden koe oli mielestäni tänäkin vuonna ihan supervaikea, koska siinä ei ollut juuri mitään missä olen hyvä (toisin kuin tänä vuonna).

    En oikein osaa arvioida lopullista pistesaldoa, mutta ehkä mä nyt uskallan 140p veikata... Korkeahkot pisteet johtuu 90% kemian onnistumisesta, pieleen taisi mennä ainoastaan yksi monivalinta ja asteluvun laskenta... Mutta nyt pelottaa että olen arvioinut ihan pieleen ja ovet ei lähellekään aukea (hampaalle siis)......

    Kyllä hieman jännittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta sun puolesta :) Oon vissiin niitä harvoja joiden mielestä viime vuoden koe oli helppo, siitä kertoo ehkä jo se että laskin itelle vain 10 pistettä enemmän kuin mitä viime vuonna sain vaikka tänä vuonna monivalinnoista tuli 20 pistettä enemmän kuin viime vuonna :D

      Poista
    2. Mä oon niin huono fysiikassa etten oikein selvinnyt niistä viime vuoden tehtävistä! Saatika kemian...:D

      Mä pidän sulle kovasti peukkuja!

      Poista
    3. Kiitos! Fysiikan ja kemian opinnoista yliopistolla on ollu hyötyä :) Saas nähdä mitä ens vuodelle olisi luvassa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pääsin lääkikseen?

Lukusuunnitelma syksylle

Mitä lääkiksen ekana vuonna opitaan?