Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Tokan viikon takapakkia

Mä istun tällä hetkellä junassa, joka on 2,5 tuntia myöhässä. Koska kotiin on vielä pitkä matka, mä ajattelin kirjoittaa vähän tunnelmia mun tokasta täydestä opiskeluviikosta. Mun eka viikko meni tosi hyvin mutta nyt tokalla viikolla oli jo hieman ongelmia. Maanantaina mulla oli eka psykologin aika, joten keskeltä päivää lohkesi iso pala siellä käyntiin mukaan lukien koko aamupäivän jännittäminen. Loppujen lopuksi psykologi olikin maailman ihanin ihminen ja sain lähteä vastaanotolta kevein mielin. Lukutavoitettani en kuitenkaan saanut täyteen. Maanantaista ja tiistai meni muutenkin tuskastuttavan hitaasti, koska mulla oli ohjelmassa mun kestoinhokkeja eli suoraan sanottuna asioita joita en osaa vielä näin pitkän pänttäämisen jälkeenkään. Happoja ja puskureita kertasin oikeastaan koko viikon, koska pakko ne itselle vaikeimmatkin asiat on osata. Tästä tosin seurasi tunne siitä, että katselin koko ajan kelloa mielessäni vain se, milloin kehtaisin lopettaa aiheen jankkaamisen siltä päi...