Kiireinen elämä

Aika kuluu nykyään niin nopeasti, että en meinaa pysyä perässä. Vähintään joka viikko tai yleensä useita kertoja viikossa koulupäivien jälkeen ja lomassa on erilaisia tapahtumia, kokouksia ja tehtävien tekemistä porukalla. Viimeksi mä taisin ehtiä kirjoittaa blogipostauksen johdantojaksolla ja nyt ollaan jo käyty koko solujakso ja puolet kahden viikon genetiikkajaksosta. Ehkä onkin siis korkea aika päivittää kuulumisia!

Solujakso pärähti aika vauhdilla käyntiin. Asiaa oli paljon vaikka sitä rakennettiinkin lukiopohjan päälle. Opeteltavaksi tuli kuitenkin hurjat määrät proteiineja ja signalointireittejä sekä histologiaa aiheeseen liittyen. Tietomäärää kuvaa hyvin se, että jakson aikana luin solukirjaa noin 700 sivua plus histologiaa ja tietoa nettilähteistä. Tällaisena kirjahulluna se lukeminen vaan auttaa niin paljon ymmärtämään, vaikka jotkut toiset kävivätkin mieluummin vain luennoilla tai lukivat kirjaa sieltä täältä aina tarvittaessa.

Jo solujakson alussa koitti kauan odotettu laskimoverinäytteenotto. Mä pelkään sitä, että mua pistetään. Mut yleensä laitetaan makaamaan näytteenoton ajaksi, koska mä meinaan pyörtyä pistettäessä. Multa on myös vaikea löytää suonia, joten mä olin aika peloissani ennen pistoharjoittelua. Hassua kyllä, mutta mulla ei ole mitään ongelmaa pistää toisia, mutta kun neula lähestyy omaa kättä niin alan tutista. :D Harjoituksen alkaessa meidän kliinisten taitojen opettajamme osasi kyllä rauhoittaa porukkaa niin hyvin, että mäkin jopa rentouduin. Pyysin vielä mun parilta, että saisin pistää ensin niin en olisi ihan tärinöissä tai mahdollisesti pyörtyneenä kun oma vuoro koittaisi. Aluksi me harjoiteltiin pistämistä muovikäsillä ja sitten siirryttiin pistämään kaveria. Mä pistin aluksi vahingossa hutiin suonesta, mutta toisella yrityksellä onnistuin. Opettaja jopa kehui, että mulla on tosi vakaat kädet, mikä lämmitti mun mieltä varsinkin kun haaveilen kirurgin urasta. Voitonriemuisena ja melko rentona mä päätin yrittää istua parin pistäessä mua. Aluksi menikin ihan hyvin mutta hetken kuluttua taisin näyttää niin pahoinvoivalta, että opettaja antoi parini ottaa minusta vain yhden putkilon verta. Sori siitä! Ehkä ensi kerralla menen makuulteen ihan vain pariani ajatellen.



Tähän väliin mahtui myös paljon suurempia tapahtumia, kuten fuksisuunnistus, Cirque de la Medicine, Injektiot, haalarien ja nimineulojen saaminen, Hämeenkadun Approt ja eiliset fuksisitsit. Mä tykkäsin näistä kaikista tapahtumista tosi paljon ja mm. Happroilla kiersin yhdessä vanhojen Hiukkaskavereideni kanssa, mikä oli ihan mahtavaa koska täällä ollaan muuten niin vahvasti lääkiskuplassa ja tehdään vain lääkisporukoiden kanssa asioita. Tykkäsin myös Cirquesta tosi paljon, koska siinä kierrettiin TAMKin hoitoalan opiskelijoista ja lääkisläisistä tehdyissä sekajoukkueissa. Lääkiskuplan ollessa todella vahva on mun mielestä välillä mahtavaa poksauttaa koko homma ja tehdä asioita muidenkin alojen opiskelijoiden kanssa. Se mikä on kuitenkin hyvää kuplassa, on yhteisöllisyys ja musta huumori, joka yhdistää opiskelijoita vaikeidenkin asioiden äärellä. Mä en oo myöskään törmännyt yhteenkään ikävään tyyppiin, vaan olen voinut jutella ihan kaikkien kanssa vaikka ei niin paljoa kaveeraisikaan. Aluksi mun oli ehkä vähän vaikeaa löytää seuraa, johon hakeutuisin aina uudestaan, koska kaikki olivat niin mukavia mutta ei vielä täysin synkannut kenenkään kanssa. Nyt mä olen kuitenkin löytänyt moniakin ihmisiä, jotka voin kuvitella ystävinäni vielä näiden tulevien kuuden vuoden jälkeenkin.

Solujakso loppui yhtä yllättäen kuin alkoikin. Mä lähdin poikakaverini perheen kanssa Lontooseen käymään tenttiviikolla ja palasin takaisin juuri sopivasti ennen viimeistä koetusta. Torstaina tein aiheista vielä parit ajatuskartat asioiden jäsentämiseksi mielessäni ja perjantaiaamuna lähdin koululle hieman hermostuneena. Loman takia en ehtinyt kerrata niin paljoa kuin olisin halunnut, mutta opiskelin kuitenkin kurssin aikana kunnolla. Tentissä osasin mielestäni monia asioita, mutta en kaikkea. Osa kysymyksistä oli ehkä vähän turhan nippelitietoa mun mielestä mutta toivon kuitenkin osanneeni tarpeeksi läpipääsyyn. Tampereen lääkiksessähän ei siis anneta numeroita, joten arvostelu on vain asteikolla hyväksytty/hylätty. Seuraavaan isoon tenttiin aion kuitenkin valmistautua paremmin.

Nyt meneillään oleva genetiikka kertaa edelleen tiettyjä asioita ja myös murskaa aika paljon asioita, joita lukiossa opittiin. Nyt huomaa oikeasti, että asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia kuin lukiossa annettiin ymmärtää. Toisaalta nautin tästä ihan suunnattomasti, vaikka perinnöllisyyslääketiede ei taida olla ala, johon haluaisin suuntautua. Viikon päästä meillä sitten alkaakin lisääntyminen, kasvu ja kehitys -jakso, joka tuo mukanaan anatomian opiskelun, nallesairaalan ja neuvolakäynnit. Hitsi miten jännää!

Kommentit

  1. Kirjoita toki lisää. Luen mielelläni :) t. Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan viikonloppuna kirjoitella kun tentti on ohi niin saa ihan rauhassa istahtaa pohtimaan mitä jakson aikana onkaan tapahtunut. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pääsin lääkikseen?

Lukusuunnitelma syksylle

Mitä lääkiksen ekana vuonna opitaan?