Tekstit

Mafyn loppu ja yhteishaun päättyminen

Tällä viikolla mun yo-mafysta loppui lisenssi. En ehtinyt tehdä ihan kaikkia tehtäviä, mutta olen nyt kerrannut melkein kaikki osa-alueet. Loppuaika pääsykokeeseen valmistautumisesta meneekin tehtäviä laskiessa ja biologian ajatuskarttoja väsätessä. Lisenssin loppumisesta tuli melko orpo olo. Olin jo tottunut siihen, että pystyin tylsällä bussimatkalla kaivamaan mafyn esiin ja kertaamaan biologian käsitteitä. Helppoa oli myös matkustaessa ottaa mukaan vain vihko, penaali ja laskin kun kaikki oppimateriaalit olivat jo kännykässä mukana. Nyt pääsiäislomalle lähtiessäni pakkasinkin mukaan eximian fysiikan- ja kemiankirjat sekä lukion biologia 4:sen. Kirjoihin tottumiseen taitaa kuitenkin mennä hetki, sillä niiden avaaminen tuntuu huomattavasti työläämmältä kuin kännykän esille ottaminen. Myös yhteishaku päättyi tällä viikolla. Monet saattoivat jo nähdä erinäisiä ahdistusta lisääviä ja kauhun partaalle olevia hakijatilastoja: Helsinkiin haki 2000 enemmän kuin edellisvuonna ja Kuopioon ...

Miksi lääkäri eikä mikään muu? Osa 2.

Haku on nyt tehty. Tärisevin käsin valitsin opintopolusta ensimmäiseksi hakukohteekseni Tampereen yliopiston lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. Mielessä pyöri monia asioita: mitä jos olen huono opiskelija, mitä jos minusta tulee huono lääkäri, entä jos en pidä edes lääkiksessä olosta? Suurimpana kysymyksenä mielessäni oli kuitenkin entä jos en pääse tänäkään vuonna sisään? Kemian opiskelu puuduttaa jo tosissaan. Olen alkanut ärsyyntymään jatkuvasta integroinnista ja derivoinnista, siitä miten joka asialle on poikkeus jota ei kerrota luennoilla mutta joka pitäisi kuitenkin osata. Fysikaalisessa kemiassa tehtävät ovat jo todella haastavia ja kakkoskurssin kaavakokoelmaa tutkiessa alkoi itkettää kun huomasi siellä todennäköisyysjakaumia ja muuta ikävää. Muutenkin kemistin työmahdollisuuksia miettiessä alkaa tuntua entistä enemmän siltä, että tämä ala ei ole minua varten. Haluan päästä kouluun, jossa opiskeltava asia innostaa jälleen ja josta haluan valmistua. Lääkärin työssä kiehtoo...

Minun opiskelutyylini

Kuva
Opiskelu on jäänyt nyt muutamalta päivältä vähemmälle sairastumisen takia. Tällaisten takapakkien takia onkin entistä tärkeämpää panostaa enemmän opiskelun laatuun, jotta asiat jäävät tarpeeksi hyvin mieleen. Opiskelutyylejä on yhtä monta kuin opiskelijoita ja ehkä juuri sen takia haluan jakaa teille oman opiskelutyylini, jotta voitte napsia siitä vinkkejä itsellenne. Fysiikka Fysiikassa luen teoriasta tällä hetkellä vain mafyn lyhyet briiffaukset joka aiheesta. Minulla on jo valmiiksi vahva teoriapohja, mutta tietyt asiat meinaavat unohtua koko ajan. Näille asioille pyrin keksimään mahdollisimman typeriä muistisääntöjä jotta ne viimeinkin jäisivät kallon pohjalle pysyvästi: esimerkiksi impulssiperiaate I = Fdt = dp -> läskipepun impulssi, sillä Fdt muistuttaa sanaa fat ja p:stä tulee ensimmäisenä peppu mieleen. Tärkeintä minulle on laskeminen. Teen tehtäviä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman vaikeita. Kertaan kuitenkin ensin kaikki aihealueet (ensi viikolla pitäisi olla ...

Missä mennään

Kuva
Pitkään, pitkään aikaan en ole avannut tietokonetta ja ryhtynyt kirjoittamaan. Syynä on yksinkertaisesti ajanpuute, sillä koulussa toinen jakso vei kaikki mehut hektisyydellään ja jouluna tuli matkustettua monta kertaa Tampereen, vanhempieni ja poikaystäväni vanhempien luona. Tammikuun alussa olimme poikakaverini kanssa viikon Wienissä latautumassa ja uppoutumassa kulttuuriin Vivaldin ja monien museoiden kautta. Loput tammikuusta otin aikaa itselleni ja lukemiselle, ja päätin palata blogin pariin kun olen saanut hommat kunnolla käyntiin ja muutenkin elämäni kohdalleen. Nyt minulla on lukusuunnitelma, josta tosin olen jäljessä muutaman päivän pian koittavan tenttiviikon takia. Lukusuunnitelmani kuuluu pääpiirteissään näin: -Luen lukion biologian kirjat, noin kirjan per viikko, lähinnä kokonaisuuksien kertaamisen toivossa. -Teen Mafyn yo-kursseista kaiken ennen kuin lisenssi loppuu maaliskuun loppupuolella. -Opiskelen hyvin tällä hetkellä olevaa ihmisen fysiologian ja ...

Työburnout

Kuva
Olen ollut melko pitkään hiljaa blogissani, sillä minulla ei ole ollut yhtään vapaa-aikaa töiden ja nykyisen koulutukseni takia. Oikeastaan minulla ei ole ollut aikaa edes yliopiston tehtäville töiden takia. Arkipäivät ovat menneet koulussa, viikonloput töissä ja vielä jotkin arki-illatkin työpaikalla pizzaa vääntäessä. Moni vanhempi ihminen sanoo, että tottakai opiskelijan tulee käydä töissä opintojen ohella eikä olla yhteiskunnan elätti. "Ei minun nuoruudessani tuollaiset laiskiaiset pärjänneet." Mielestäni on kuitenkin aivan eri asia opiskella esimerkiksi ammattikoulussa ja käydä sen ohella töissä kuin opiskella ydinfysiikkaa yliopistossa ja työskennellä samalla. Jos koululla on jo kahdeksalta aamulla ja kotona vasta kymmeneltä illalla ja sen jälkeen vielä opiskelee pari tuntia, on työpäivä venynyt jo 15-tuntiseksi. Eräänä yönä heräsin itkien ja mietin, miksi huomenna pitää taas mennä töihin eikä koskaan ole vapaa-aikaa. Silloin päätin, että nyt saa riittää. Työntek...

Viisi tapaa kasvattaa opiskelumotivaatiota

Kuva
Välillä on aikoja, kun mikä tahansa on mielenkiintoisempaa kuin kirjan avaaminen ja opiskelu. Yhtäkkiä huomaa katsoneensa 10 jaksoa Netflixistä putkeen tai röhnöttäneensä kolme tuntia sohvalla älypuhelin kourassaan. Haluan listata teille asioita, jotka auttavat minua löytämään motivaation, ja toivon, että ne auttavat myös teitä. 1. Välitavoitteet Toukokuun puoliväli on vielä kaukana, kaukana tästä päivästä, joten urakka tuntuu aivan valtavalta eikä välillä tiedä edes mistä kohtaa kannattaisi aloittaa. Välitavoitteet pilkkovat urakan pienempiin osiin ja niiden saavuttaminen tuo onnistumisen tunteita. Jos tiedät olevasi surkea termodynamiikassa, aseta tavoitteeksi että jouluun mennessä osaat siitä monia asioita. Jos loistat biologiassa jo valmiiksi, aseta tavoitteeksi kerrata kaikki asiat maaliskuuhun mennessä. Jos sinulla ei ole vielä hajuakaan, mitä Lenzin laki tarkoittaa, ota tavoitteeksi opiskella tärkeimmät sähkömagnetiikan asiat marraskuuhun mennessä. Omista välitavoitteista...

Syksyn kurssit yliopistolla

Kuva
Kerroin teille aiemmin, että tänä vuonna yritän valita yliopistolta sellaisia kursseja, jotka tukevat lääkishakuani mahdollisimman hyvin. Kesän aikana tulin siihen päätökseen, että vaihdan pääaineekseni kemian, sillä se tuntuu tällä hetkellä paljon mielenkiintoisemmalta kuin fysiikka, jossa suurin osa ajasta integroidaan ja derivoidaan mitä kummallisempia juttuja. Kursseistani haluan kertoa teille siksi, että koen todella monen pelkäävän jonkin toisen opiskelupaikan vastaanottamista lääkishaun aikana, kun mielestäni se voi olla kaikista fiksuin päätös jonka voi tehdä. Edellisvuotena siis tein laaja fysiikka 1 ja 2 kurssit, laaja kemia 1-3 sekä hieman matikkaa ja kaikki yliopiston pakolliset kielikurssit. Orgaaninen kemia 1. Kurssi keskittyy erilaisiin orgaanisiin yhdisteryhmiin ja niiden ominaisuuksiin. Siellä myös opetellaan nimeämään erilaisia yhdisteitä sekä käydään läpi erilaisia reaktioita ja reaktiomekanismeja ja raapaistaan pintaa erilaisista laboratoriotyöskentelytavoi...